Luulin, että en jaksaisi - kirjoitin kumminkin

Matkustin vuonna 1969 tamperelaisen kaverini Filip Donnerin kanssa Länsi-Afrikkaan. Halusin kokea millainen on ns. kolmas maailma. Fippe tutustui afrikkalaiseen musiikkiin.

Isäni veli varoitti: siellä on vaarallista, ota pistooli mukaan. Höpö, höpö. Tässäkin tapauksessa neuvoja oli henkilö, jolla ei ollut kokemusta Afrikasta, ainoastaan massamedian kautta saatua tietoa,  Väkivallasta ja onnettomuuksista on helppo tehdä uutisia.

Matkustin Senegaliin ja sieltä edelleen rannikkoa pitkin etelään ja itään Nigeriaan. Sierra Leonessa yksi uusista kavereistani kutsui minut vierailulle kotikyläänsä. Istuin ohuoneen nojatuolissa. Kyläläiset kävivät tervehtimässä. Ovensuussa seisoskeli 2-3 vuoden ikäinen lapsi sormi suussa ja kallisteli päätään. Aikansa minua ihmeteltyään tyttö rohkaistui, käveli luokseni, tökkäsi sormella poskeeni ja juoksi iloisesti nauraen takaisin ovensuuhun.

Jos tyttö ei ole vielä lentänyt ulos tältä pyörivältä vauhtipallolta, niin hän täyttää kohta 60 vuotta. Toivottavasti hän on tyytyväinen kokemaansa. Minä olen jo yli 80-vuotias. Olen tyytyväinen: olen tavannut ihmisiä eri puolilla Eurooppaa, Etelä- ja Pohjois- Amerikassa,  Aasiassa sekä useammalla matkalla Afrikassa. Ihmiset ovat ystävällisiä. Emme me halua sotia. Lulen, että haluaisimme auttaa - olemmehan tällä pallolla kaikki naapureita.

Jotain elämässämme tällä pallolla on olut ja on perusteellisesti pielessä: johtajat. Venäjäkin tappaa ihmisiä Ukrainassa ja vaatii siitä palkaksi maa-alueita. Luulisi, että Putinilla on riittävästi aluetta hoidettavanaan. Venäjä on pinta-alaltaan maapallon suurin valtio: 17,1 miljoonaa neliökilometriä.

Vielä hullumpaa on, että Venäjän ortdoksisen kirkon pomo on kutsunut Putinin eritysioperaatiota "pyhäksi  sodaksi" Tämän voi selittää vain sillä, että Putin on paholaisen apulainen, joka rakentaa maanpäällistä helvettiä Ukrainaan.

No, historia on täynnä uskonsotia ja niissä on kuollut miljoonia ihmisiä. Eikä tästä aiheesta enempää. Sotien lisäksi meidän aikaamme luo epävarmuutta Yhdysvaltain presidenti. Trump on saksalaisen siirtolaisen lapsenlapsi. Hän haluaisi saada Nobelin rauhanpalkinnon.

Ehdotan, että Trump toimen miehenä kutsuisi kokoolle ydinasevaltojen johtajat neuvottelemaan ydinaseista luopumisesta. Jos tämä onnistuu, keskusteluja voisi jatkaa kaikenlaisen aseellisen rähinöinnin lopettamiseksi tällä pallolla. Vuonna 2021 maailman puolustusmenojen arvioidaan olleen noin 2100 miljardia USD - tällä hetkellä enemmänkin. Rahoille olisi parempaakin käyttöä.

Viime päivinä olen ihmetellyt: kuka tietoviisas on sanut ajatuksen, että käytössä vuosia toimineisiin maidon ja muidenkin nesteiden kartonkitölkkeihin on lisätty muovikorkit. Eihän tällä isossa kuvassa ja pitkässä juoksussa ole merkitystä: jos ilmastonmuutos etenee  ja tästä 

pallosta tulee ihmiselle elinkelvoton, maan saattaa periä humanoidiropotit, jotka eivät juo maitoa.

Ja sen pituinen se.

Kyllä sopu tilaa antaa

Maaliskuun lopulla Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen, jossa kerrottiin murhatutkinnasta, jossa poliisi oli pyytänyt krimaali- ja oikeuspsygologian dosenttia profiloimaaan surmaajan. Rikospaikasta  ja tekotavasta voi päätellä jotain murhaajasta ja esimerkiksi tämän suhteesta uhriin.

Kirjoitin tuon alkukappaleen jo viikkoja sitten. En ole aikaisemmin edes yrittänyt kirjoittaa aloittamaani juttua loppuun, koska molempia käsiäni leikattiin. Sen sijaan olen murheellisena seurannut uutisia ja olen edellenkin vahvasti sitä mieltä, että me emme tarvitse ns. maailmanpolitiikan asiantuntijoita selittämään, mitä Ukrainassa tai Palestiinassa tapahtuu. Kriminaalipsygologit tai psykiatrit voisivat ehkä paremmin kuvata todellisuutta: profiloida näistä massamurhista päättäneitä tunteettomia hulluja.

Tämä auttaisi meitä myös ymmärtämään ihmiskunnan sodilla muokattua historiaa paremmin. Itsekeskeisten, vallanhaluisten ja tunnekyvyttömien johtajien historiaa. Aatteista tai uskonnosta viisveisataan: vallassa vallanhimo kasvaa.

Trump kommentoi  netissä Venäjän Vladimir Putinia,  miestä, johon  hänellä "on ollut aina erittäin hyvät suhteet": "Hänestä on tullut aivan hullu. Hän tappaa tarpeettomasti monia ihmisiä, enkä puhu vain sotilaista. Ohjuksia ja drooneja ammutaan Ukrainan kaupunkeihin aivan syyttä." 

Ihmiskunnan historia on synkkää luettavaa eikä tulevaisuus näytä yhtään sen paremmalta. Sotilasmenot kasvavat. Siprin mukaan maailman stilasmenojen reaalikasvu oli viime vuonna 9,4% - 2 930 miljardiin euroon. Samaan aikaan maailmassa kärsii nälästä 800 miljoonaa ihmistä ja päivittäin  nälkään kuolee 24 000 ihmistä.

YK:n maailman ravintotilannetta käsitelleessä huippukokouksessa kerrottiin myös, että hyvinvoivan yhteiskunnan "kulissien takana on kuitenkin nälkää näkeviä ja kerjäläisiä, jotka etsivät kehittyneen maailman suurkaupungeissa ruokaa jätteistä". "Tämä on uuden maailmanjärjestyksen ja globalisaation luoma barbaarinen maailma."

No, pistää miettimään: pitäisikö tälle maailmanjärjestykselle miettiä paremmat raamit. Minä olen aikaisemmin jo esittänyt, että meidän pitäisi ymmärtää, että olemme kaikki naapureita: asumme samalla pienellä pallolla. Ollaan hyviä naapureita; autetaan toisiamme.

Useimmat ihmiset ovat hyviä

Eilen oli maanantai ja tänään on tiistai. Näin se menee; päivä kerrallaan. Lonkkani leikattiin ensimmäisen kerran kohta tasan 7 vuotta sitten.  Leikkauksessa tehtiin hoitovirhe. Olen nyt nilkuttanut kipeän lonkkani kanssa lähes 2500 päivää.

Eilen iltapäivällä palasin kotiin lonkkani kolmannen leikkauksen tikkien poistosta. Ensimmäsen leikkauksen jälkeen tarvittiin korjausleikkaus, jonka aikana murtui luu, jota piti tukea raudoilla. Nyt oli sitten aika poistaa nämä raudat. Yksi lonkka kolme leikkausta. Mitä tuhlausta !

Kolmas leikkaus onnistui. Tukiraudat ja tikitkin on nyt poistettu. Kävely tuntuu helpommalta. Lisäksi eilen postiluukusta tipahti Golfliiton lehti. Hyvä ajoitus. Haaveilen, että Satu ja minä voimme alkavana kesänä viettää yhdessä iloista aikaa golfkentällä, 

Tämä vuosia kestänyt vammaisuus ei ole vain kipeä kokemus: olen opppinut, että ihmiset ovat ystävällisiä ja haluavat auttaa. Eilenkin, kun lähdin rollaattorin kanssa viemään jätteitä keräykseen ehdin tuskin aukaista alaovea. kun minulta kysyttiin: "Voinko auttaa !" Kysyjä oli isä, joka pienen tyttärensä kanssa oli pyöräillyt pihaamme,

Eikä tässä kaikki. Tyhjensin bio- ja sekajätteitä. Samaan jätekatokseen tuli minulle ennestään tuntematon naapuritalon rouva.  Hän oli minua nopeampi ja auttoi siirtymistäni ulos jätekatoksesta pitämällä ovea auki. Meillä molemmilla oli vielä muovijätteet viemättä viereiseen katokseen. Rouva nappasi minulta jätepussin, "Voinhan viedä samalla tämän sinunkin pussisi!" "Kiitos!"

Kysymyksen "Voinko auttaa ?" olen näiden vammaisvuosieni aikana kuullut satoja kertoja. Olen myös kokenut, että useimmat tuntemattomatkin ihmiset ilahtuvat, kun heitä tervehtii, Tämän kokee kauppakeskuksessa ja erityisesti hississä, jossa ihmiset ovat pienessä tilassa ja "samalla matkalla".

 

Joulukuusi toivottaa hyvää Uutta Vuotta

Vietin rakkaani Sadun kanssa rauhallisen joulun, Vanhempi tyttäremme vuoro oli nyt viettää joulua perheensä ranskalaisten isovanhempien luona Ranskassa.  Napurissa asuva nuorempi tyttäremme matkusti perheensä kanssa joulunviettoon Marokkoon. He olivat hankkineet jo ennen joulua  pikkuisen kuusen.

Päivää ennen matkaansa he riisuivat kuusen koristeista ja kantoivat sen meille. Ihana joululahja!

Ennen joulumatkaa 5-vuotias lapsenlapsemme  Eino kävi koristelemassa kuusen. Satu ja minä ihailimme kaunista kuusta koko joulun ajan. Eino teki hyvää työtä.

Pari päivää sitten oli aika purkaa koristeet kuusesta. Satu vei ne kellariin odottamaan uutta joulua ja uutta kuusta. Myös kuusen latvassa loistanut hopeanvärinen joulutähti vietiin kellariin.

Tänään kun katsoin kuusta huomasin yllätyksekseni, että kuusi kasvattanut itse latvaansa uuden vihreän tähden. Ihana uuden vuoden tervehdys: RAUHAA JA RAKKAUTTA !

Potkulautamies on nyt 80 -vuotias Rollaattorimies

 Tasan viikko sitten, torstaina 3. lokakuuta, olimme Pariisissa: rakas perheeni Satu ja minä, tyttäremme Anniina ja Annamari puolisoineen sekä heidän lapsensa Eleonor ja Eino. Minua ilahdutti, että pikkusiskoni Minna-Liisakin ( 70v) oli mukana 80-vuotissynttäreilläni. 

Juhlimme syntymäpäivääni seilaamalla Pariisin keskustassa Seine-joella, Meille oli lounas katettu pöytään aivan laivan keulassa. Ruoka oli herkullista: ja sitä oli riittävästi: alkuun champagne, maistupala, alkuruoka, pääruoka, juusto, jäkiruoka sekä kahviherkut,Isoista ikkunoista avautui hienot näkymät Pariisin keskustaan. Einokin 4v ilmoitti nauttivansa lounasmatkasta laivalla Seinäjoella.

Kun meille elämyksen tarjonnut jokilaiva lähestyi laituria huomasimme ankkurissa aluksen, jonka nimi on Viking Kari. Helsingissä selvitin nimen alkuperää: "Eldest son of the giant Fornjot, Kari was the god of the north wind, capable of carrying Vikings across vast waters." Ihan uutta  mrenkulkijoiden tarinaa minulle.

Perjantaina 4.10. meillä oli uudet juhlat: Eleonor täytti 10 vuotta. Nautimme päivän kunniaksi lounaan Pariisin keskustassa sijaitsevassa kiinalaisessa ravintolassa - Ellan mieliravintolassa, Empire de raviolis. Ruoka oli hyvää ja meitä kohdeltiin lämpimästi.. Synttärisankari on vakiasiakas ja talo toi pöytään aterian päätteeksi kakun, jonka keskelle sytytettiin kynttilä, joka säkenöi kuin ilotulitusraketti. Minulle ihan uusi ja jännittäväkin kokemus.

Lounaalta jatkoimme juhlamatkaa autoilla Givernyyn, minne meitä houkutteli Claude Monetin koti, puisto ja lummelampi. Olimme varanneet majoituksen Le Bois aux Cerfsiin, meille ennestään tuttuun paikkaan, joka on erillisiä mökkejä, iso piha, lapsille leikkipaikka telineineen sekä uima-allas. Alueella juoksee vapaana kanoja, pari kukkoa sekä riikinkukkoja.

Automatka Givernyyn sujui mukavasti: Einon isä Sami ajoi. Lasten matkamusiikin hän oli koonnut kappaleista, jotka Eleonor ja Eino olivat vuorotellen valinneet, kumpikin yhden kerrallaan. Kivaa musiikkia, hyvä matka ja iloista seuraa.

Ennen majoittumista synttäriporukka ehti vielä tutustua Givernyn lähellä olevaan linnaan: Chateau dela Rocheguvon. Majapaikkaan pääsi klo 16.00 ja niin me menimmekin: lapsilla oli kiire uimaan.

Perjantaina juhlaporukkaan tuli mukaan myös Minna-Liisan aviomies Aki. Meitä oli sitten 10 hankeä.

Lauantaiksi olimme varanneet liput Monetin puistoon. Menimme paikalle noin klo 9 aamulla ja nautimme koko aamupäivän käveleskellen ja nauttien syksyisen puiston väriloistosta. Minä puiston kapeilla käytävillä kävellessäni otin tukea rollaattorista. Hyvin jaksoin. Sääkin oli kaunis. Vettä mtkamme aikana satoi vasta sunnuntaina, kun ajoimme lentokentälle matkalla kotiin.

Kotona synttärijuhlat jatkuvat ensi maanantaina: Eino täyttää 5 vuotta. Onnea Eino !!!!

Elämä On Ihanaa!

Marxin pääoma vai oma pää

Kun olin nuori, muistaakseni  lukion ensimmäisellä luokalalla, luin Moskovassa syntyneen ja Pariisissa kuolleen Henri Troyatin kirjoittaman Dostojevskin elämänkerran. Lukemastani jäi pysyvästi mieleen: Dostojevski ajatteli, että on kahdenlaista järkeä,  näennäistä ja varsinaista järkeä, Varsinainen järki perustuu tunteeseen.

Tietää ja ymmärtää ovat kaksi eri asiaa. Jos liikenteessä hermostuu ja saa raivokohtauksen, siinä on kyllä tunnetta, mutta sillä ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Se on ihan järjetöntä. Jos tietää paljon, se  ehkä auttaa ymmärtämään sen, mitä tietää, mutta kaikkeahan ei voi tietää.

Minä epäilen, että näennäisellä järjellä pärjää hyvin suomalaisessa byrokratiassa - siis virassa, ei asiakkaana. Helsingin Sanomiat otsikoi_"Asiantuntijat: Käännytyslaki EU-oikeuden vastainen". Tämä on kahden eurooppaoikeuden professofin ja tiedekunnan tutkijatohtorin mielipide.

No. laki on niin kuin se luetaan. Millaiset olot Euroopassa oli silloin kun tämä laki kirjoitettiin ?

 Vuonna 1969 amerikkalaiset kävivät kuussa. Minä matkustin Afrikkaan tutustuakseni siellä asuviin naapureihin. Isossa kuvassa, niin kuin usein toistellaan, meidän yhteinen osoitteemme on Maapallo. Afrikkalaiset naapurimme ovat ystävällisiä. Senegalin  Dakarissa paikalliset muslimit juhlivat ramadanin päättymistä. Minutkin kutsutiin juhliin. Juhlissa tarjottiin viinaa. Ihmettelin ja kysyin: Eikö teidän uskontonne kiellä alkoholin juomisen?

- Kieltää, mutta meillä on verhot ikkunoiden edessä. Ei Allah tänne nää.

Maailmassa on tuhansia vuosia päätetty kiinni vedettyjen verhojen takana uskonsodista. Viime vuosituhannen jälkipuoliskolla ristiretkeiltiin ja erityisen herkästi aseisiin tartututaan vieläkin Lähi-idässä. Naapurissa Putin aloitti "erityisoperaation", jonka Venäjän ortodoksikirkon johtaja Kiril on sittemmin julistanut pyhäksi sodaksi. "Venäjän ortodoksikirkon mukaan Venäjä puolustaa Ukrainassa pyhää Venäjää ja maailmaa globalismilta ja satanismin hallitsemalta länneltä".

Minäpä selitän, mistä tämän blogin otsikko syntyi. No sehän syntyi meidän omasta ja naapurimme historiasta. Venäjästä oli kommunistien vallankumouksella tehty Neuvostoliitto.  Tsaari ja perhe oli teloitettu. Puoluekonferenssissa huhtikuussa 1929 tehtiin periaatepäätös puolueen puhdistamisesta haitallisista aineksista.

Suomalaisiakin muutti naapuriin kommunistisen ihanneyhteiskunnan innoittamina. Arvioiden mukaan Stalinin hirmuhallinto tappoi noin 20 000 suomalaista. Kaikkiaan Stalin teurastutti miljoonia "haitallisia", arviot vaihtelevat kymmenissä miljoonissa.

Edellä olevan tekstin sain kirjoitetuksi eilen. Tänään luin Hesarista, että Putin jatkaa Stalinin tapaan: "Venäjällä sorto kiihtyy entisestään". En tiedä onko Putinilla järkeä vai tunnetta vai jotain ihan muuta: jos saa arvata, niin veikkaan, että hänen päätään sekoittaa, rakkaus ja himo, itserkkaus ja vallanhimo.

Oppia ikä kaikki

Heräsin  aamulla kello viisi - tämä oli minulle jokapäiväinen kokemus lähes 50 vuotta sitten, jolloin nukuin toimiston sohvalla kuusi tuntia seitsemänä yönä viikossa ja heräsin joka aamu klo 05. Nuoren yrittäjän työpäivä oli 18 tuntia: 05-23. Nyt jäin sänkyyn pötköttämään 3 tunniksi: miettimään kokemaani ja elämää tässä ajassa. Nyt tapahtuu sellaista, mitä en uskonut kokevani: sota on tullut ihan naapuriin. Järkyttävä kokemus.

Mutta, jos Suomi ei  olisi puolustanut itsenäisyyttään sotimalla, tuskin minä olisin olemassa:   isä  oli kotoisin Tampereelta ja äiti kaukaa pohjoisesta Raahen seudulta. He löysivät toisensa rintamalla: äiti oli lotta ja isä nuori upseeri. Minä synnyin1944 - sota-ajan "sekuntaa", niin kuin samana vuonna syntynyt sodankyläläinen tuttavani meitä luonnehti.

Olin aloittanut toteuttaa ajatuksiani yritykseksi tammikuussa 1976. Raskaiden talvikuukausien jälkeen tuli arinkoinen kevät ja minäkin virkistin itseäni päiväkävelyillä Helsingin keskustassa. Toukokuussa koin elämäni tärkeimmän päivän - ihan sattumalta ja odottamatta: Tapasin Sadun. Meidät esitteli toisillemme hänen tamperelainen, minullekin kouluvuosilta tuttu ystävättärensä. Tapasimme Mannerheimintiellä.

Eikä siihen kauaakaan mennyt, kun Satu vaihtoi työpaikkaansa: kuljimme yhdessä työpaikalle aamuisin kello 6 ja kotiin myöhään iltaisin. En olisi jaksanut yksin. Olemme Sadun kanssa eläneet yhdessä kohta 48 vuotta. Meillä on ihana perhe - onnellinen elämä.

Ennen oman yrityksen perustamista (1975) olin hankkinut kokemusta toimittajana: aloitin jo teininä tamperelaisten yritysjohtajien haastatteluilla Aamulehteen. Äidin kauppa meni nurin ja minä keskeytin lukion pariksi vuodeksi. Tällä reissulla päädyin toimittajaksi Ouluun: Pohjolan Työ, Kaleva ja takaisin Tampereelle Rellun lukioon, ylioppilaaksi ja sitten toimittajaksi Kansan Lehteen. Syksyllä 1967 minut kutsuttiin Helsinkiin Paasivuorenkadulle SDP:n Työväen Sanomalehtien Tietotoimistoon. Seurasin eduskunnan toimintaa, tutustuin politiikkoihin ja pääkaupungin median poliittisiin toimittajiin. 

Ensimmäisen matkani Afrikkaan tein 1969 - halusin tutustua "kolmanteen maailmaan". Tulimme hyvin toimeen keskenämme. Matkasin Länsi-Afikkaan vielä muutaman kerran 1970-luvun alussa. Otan tässä ihan tarkoituksella aiheeksi vierailuni itsenäisyydestään taistelevassa Guinea-Bissaussa: tutustuin presidentti Luis Gabraliin ihan erilaisissa olosuhteissa kuin 1969 haastattelemiini Senenegalin, Liberian ja Nigerian presidentteihin.

Guinea-Bissaussa me marssimme viidakossa aseistautuneuden sotilaiden suojelemina usein öiseenkin aikaan. Sain Luis Gabralista ihmisenä myönteisen kuvan. Tätä käsitystä vahvisti pienessä kylässä tapaammme Luisin vaimo: "Luis on hyvä ihminen. Hänen suurin virheensä on, että hän luulee, että kaikki muutkin ihmiset ovat hyviä."

Viimein Portugalikin tunnusti Guinea-Bissaun itsenäisyyden. Luis jatkoi muutaman vuoden  presidenttinä, kunnes 1980 sotilaat kaappasivat vallan. Opetus: paljon on ollut ja vieläkin on maita, joissa pahikset takertuvat valtaan.

 Nyt vanhana, syksyllä 80 v, olen oppinut laittamaan Rouvan kutomat villasukat jalkaani ilman käsien apua: Pyöritän jalkapohjaa mattoa vastaan - kantapään kautta.